maanantai 25. huhtikuuta 2016

Mistä johtuvat Vesijärven syksyiset piileväkukinnat?


Piilevät ovat parina viime syksynä esiintyneet Vesijärvessä poikkeuksellisen runsaina. Valtalajina on ollut Aulacoseira islandica-niminen levä, jonka rihmamaiset yhdyskunnat ovat suorastaan kutoutuneet seisovien pyydysten havaksiin, ja esimerkiksi nuotanveto on estynyt, kun pyydys on täyttynyt levämassalla ja noussut pintaan. Kalastus on aiemminkin vaikeutunut syksyisten piilevämaksimien aikana, mutta ensimmäisen kerran Vesijärven kunnostushistoriassa koeverkko- ja hoitokalastukset ovat pahimpien leväesiintymien aikana kautta koko järven estyneet.

Piilevät ovat riippuvaisia silikaatista, joka on niiden solunseinän keskeinen rakenneaine. Silikaattia on paljon pohjalietteessä ja huokosvedessä, ja sitä vapautuu yläpuoliseen vesimassaan täyskiertojen ja pohjavirtausten aikana. Fosforin vapautuminen saattaa myös olla yhteydessä silikaatin kiertoon ja siten voimistaa piileväkukintoja.

Aulacoseira islandica-piilevän ekologiaa tunnetaan aika vähän. Eräät tutkimukset viittaavat siihen, että tällä lajilla saattaa olla samantyyppisiä kilpailukykyä edistäviä keijunta- ja ravinnonottomekanismeja kuin rihmamaisilla sinilevillä. Tämä tarkoittaa, että se kykenisi säätelemään pysymistään vesipatsaassa vajoamatta pohjalle ja että se pystyisi käyttämään myös orgaanisia liuenneita aineita hiilen ja muiden ravinteiden lähteinä. Se vaatii vähemmän ravinteita ja menettää kilpailukykyään rehevissä ympäristöissä. Sen lämpötila-alue on kapeampi kuin sinilevillä, mutta se voi säädellä aineenvaihduntansa tasoa, jolloin se säilyy hengissä myös erittäin alhaisissa lämpötiloissa, vaikka optimi onkin noin 6 °C. Piileväkukinta kuitenkin heikkenee veden kylmetessä ja yleensä loppuu jääkannen tultua.

Kokemukseni mukaan Vesijärven syksyiset piileväesiintymät ovat runsaimmillaan silloin, kun vallitsevat tuulet ovat voimakkaita ja pitkään samansuuntaisia, vesi on matalalla, orgaanista ainetta on sateiden tai tuulien johdosta liikkeellä tai jokin muutos järven tilassa on tapahtumassa. Positiivisesti ajatteleva voisi nähdä järven tilan olevan muutoksessa parempaan suuntaan. Ilmastonmuutos on kuitenkin pelottava vastavoima, ja sitä kautta ehkä osaltaan selittyvätkin viimesyksyiset levähuiput. Sääolot muuttuvat ääreviin suuntiin. Syksyt voivat olla poikkeuksellisen vähäsateisia. Vallitseva säätyyppi on Pohjois-Atlantilla ja Britteinsaarille sijaitsevien matalapaineiden aiheuttama lounaistuuli, joka syksyisin on usein voimakasta ja jatkuvaa. Se ajaa pintavettä altaiden pohjoisosiin ja vastavirtauksena syntyvät pohjavirrat saattavat olla niin voimakkaita, että jopa pyydykset liikkuvat niiden mukana, pohjasta irtoaa orgaanista ainetta ja piilevät keijuvat virtailevassa vesimassassa tavallista pidempään. Pohjavirtauksiin vaikuttaa myös seisovaksi aalloksi kutsuttu seiche-ilmiö, joka lisää virtausten voimakkuutta ja on riippuvainen vedenkorkeudesta ja sen eroista.

Vesijärven Kajaanselkää vaivasivat 1970-luvun jälkipuoliskolla erittäin runsaat Aulacoseira islandican massaesiintymät, jotka monena vuonna peräkkäin estivät verkkokalastuksen täysin. Sen jälkeen ilmiö on aika ajoin toistunut, mutta ei niin voimakkaana kuin nyt. Voi olla, että edellä mainittujen tekijöiden lisäksi siihen liittyy samantyyppistä periodisuutta kuin joidenkin vesikasvien runsausvaihteluihin.

Syksyinen piilevähuippu on tavattu Vesijärvellä usein, ja sen voimakkuus on vaihdellut eri alueilla ja eri vuosina. Voidaanko sen esiintymistä ennustaa ja onko sille mitään tehtävissä? Joka tapauksessa ilmiö on kiinnostava ja mielelläni näkisin, että sen ympärille kehittyisi tutkimusta ja keskustelua, jolloin ymmärrys ongelmaan ja ehkä sen helpottamiseenkin voisi syntyä.



teksti: Juha Keto
kuva: Tuomo Manninen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti