Piilevät ovat parina viime syksynä
esiintyneet Vesijärvessä poikkeuksellisen runsaina. Valtalajina on ollut Aulacoseira islandica-niminen levä,
jonka rihmamaiset yhdyskunnat ovat suorastaan kutoutuneet seisovien pyydysten
havaksiin, ja esimerkiksi nuotanveto on estynyt, kun pyydys on täyttynyt
levämassalla ja noussut pintaan. Kalastus on aiemminkin vaikeutunut syksyisten
piilevämaksimien aikana, mutta ensimmäisen kerran Vesijärven
kunnostushistoriassa koeverkko- ja hoitokalastukset ovat pahimpien
leväesiintymien aikana kautta koko järven estyneet.
Piilevät ovat riippuvaisia
silikaatista, joka on niiden solunseinän keskeinen rakenneaine. Silikaattia on
paljon pohjalietteessä ja huokosvedessä, ja sitä vapautuu yläpuoliseen
vesimassaan täyskiertojen ja pohjavirtausten aikana. Fosforin vapautuminen
saattaa myös olla yhteydessä silikaatin kiertoon ja siten voimistaa
piileväkukintoja.
Aulacoseira
islandica-piilevän
ekologiaa tunnetaan aika vähän. Eräät tutkimukset viittaavat siihen, että tällä
lajilla saattaa olla samantyyppisiä kilpailukykyä edistäviä keijunta- ja
ravinnonottomekanismeja kuin rihmamaisilla sinilevillä. Tämä tarkoittaa, että
se kykenisi säätelemään pysymistään vesipatsaassa vajoamatta pohjalle ja että
se pystyisi käyttämään myös orgaanisia liuenneita aineita hiilen ja muiden
ravinteiden lähteinä. Se vaatii vähemmän ravinteita ja menettää kilpailukykyään
rehevissä ympäristöissä. Sen lämpötila-alue on kapeampi kuin sinilevillä, mutta
se voi säädellä aineenvaihduntansa tasoa, jolloin se säilyy hengissä myös
erittäin alhaisissa lämpötiloissa, vaikka optimi onkin noin 6 °C.
Piileväkukinta kuitenkin heikkenee veden kylmetessä ja yleensä loppuu jääkannen
tultua.
Kokemukseni mukaan Vesijärven
syksyiset piileväesiintymät ovat runsaimmillaan silloin, kun vallitsevat tuulet
ovat voimakkaita ja pitkään samansuuntaisia, vesi on matalalla, orgaanista
ainetta on sateiden tai tuulien johdosta liikkeellä tai jokin muutos järven
tilassa on tapahtumassa. Positiivisesti ajatteleva voisi nähdä järven tilan
olevan muutoksessa parempaan suuntaan. Ilmastonmuutos on kuitenkin pelottava
vastavoima, ja sitä kautta ehkä osaltaan selittyvätkin viimesyksyiset
levähuiput. Sääolot muuttuvat ääreviin suuntiin. Syksyt voivat olla poikkeuksellisen
vähäsateisia. Vallitseva säätyyppi on Pohjois-Atlantilla ja Britteinsaarille
sijaitsevien matalapaineiden aiheuttama lounaistuuli, joka syksyisin on usein
voimakasta ja jatkuvaa. Se ajaa pintavettä altaiden pohjoisosiin ja
vastavirtauksena syntyvät pohjavirrat saattavat olla niin voimakkaita, että
jopa pyydykset liikkuvat niiden mukana, pohjasta irtoaa orgaanista ainetta ja
piilevät keijuvat virtailevassa vesimassassa tavallista pidempään.
Pohjavirtauksiin vaikuttaa myös seisovaksi aalloksi kutsuttu seiche-ilmiö, joka
lisää virtausten voimakkuutta ja on riippuvainen vedenkorkeudesta ja sen
eroista.
Vesijärven Kajaanselkää vaivasivat
1970-luvun jälkipuoliskolla erittäin runsaat Aulacoseira islandican massaesiintymät, jotka monena vuonna peräkkäin
estivät verkkokalastuksen täysin. Sen jälkeen ilmiö on aika ajoin toistunut,
mutta ei niin voimakkaana kuin nyt. Voi olla, että edellä mainittujen
tekijöiden lisäksi siihen liittyy samantyyppistä periodisuutta kuin joidenkin
vesikasvien runsausvaihteluihin.
Syksyinen piilevähuippu on
tavattu Vesijärvellä usein, ja sen voimakkuus on vaihdellut eri alueilla ja eri
vuosina. Voidaanko sen esiintymistä ennustaa ja onko sille mitään tehtävissä? Joka tapauksessa ilmiö on kiinnostava
ja mielelläni näkisin, että sen ympärille kehittyisi tutkimusta ja keskustelua,
jolloin ymmärrys ongelmaan ja ehkä sen helpottamiseenkin voisi syntyä.
teksti: Juha Keto
kuva: Tuomo Manninen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti