keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Sedimentaatiomittausta Enonselällä

Vuoden 2016 sedimentaatiomittaukset Enonselällä aloitettiin 10. toukokuuta. Sedimentaatio- ja pintasedimenttinäytteitä kerätään noin kahden viikon välein sekä syvänteillä että matalilla alueilla avovesikauden ajan (kuva 1). Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sedimentoituvan aineksen määrän ja laadun vaihtelua kasvukauden aikana.

Yksi tärkeä tavoite on myös tutkia käynnissä olevan ilmastuskunnostuksen mahdollisia vaikutuksia laskeutuvan materiaalin määrään ja laatuun. Laskeutuvasta aineksesta tullaan määrittämään hiili-, typpi- ja fosforipitoisuudet ja näitä tuloksia tullaan vertaamaan vuosien 2009 (ei ilmastusta), 2010 ja 2011 (ilmastuksen kaksi ensimmäistä vuotta) tuloksiin.

Projektin johtajana toimii professori Jukka Horppila ja toteuttajina Juha Niemistö (yliopistotutkija) sekä Soila Silvonen (maisteriopiskelija, akvaattiset tieteet) Helsingin yliopiston Ympäristötieteen laitokselta. Soila tekee kerätystä aineistosta pro gradu -tutkielmansa.


Kuva 1. Sedimentaatio- ja pintasedimenttinäytteenoton pisteet 1-4 Enonselällä. 


Pintasedimentin näytteenottoa.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Virojoki talkoovoimin kuntoon!


Hollolan Virojoki laskee Matjärvestä Vesijärven Lahdenpohjaan, Laitialanselälle. Pudotuskorkeutta on matkalla yhteensä 13 metriä ja joen virtaama vaihtelee pääsääntöisesti välillä 50-370 l/s. Kuten niin moni muukin suomalainen joki, oli sitten iso tai pieni, myös Virojoki on aikanaan perattu. Sen uomaa on kavennettu ja suoristettu sekä kivet poistettu uoman rannoille pois virtaavan veden tieltä. Tavoitteena on silloin ollut arvatenkin tukinuiton helpottaminen, mutta tukkirekkojen ja metsäautoteiden yleistyttyä ei jokea ole tähän tarpeeseen käytetty enää miesmuistiin.

Vesirakentaminen, kuten joen perkaaminen köyhdyttää virtavesiluontoa, tekee siitä aiempaa yksipuolisemman ja heikkotuottoisemman. Kivettömässä ja yksitoikkoisessa virrassa elää vain muutamia lajeja, eikä se anna suojaa saati riittävästi ravintoa suuremmille eliöille kuten kaloille. Erityisesti vesirakentamisen vaikutuksista kärsivät vaateliaat lajit, kuten taimen, jonka monimutkainen elinkierto lisää sen haavoittuvuutta entisestään.

Joitakin vuosia sitten Virojoelle laadittiin kunnostussuunnitelma, jota lähdettiin tarkistamaan Päijät-Hämeen Kalatalouskeskuksen toimesta vuonna 2013. Virojoesta päätettiin kunnostaa alimmat puoli kilometriä, lukuun ottamatta viimeistä noin 100 metriä. Siellä vesi virtaa pehmeässä peltomaassa, jossa uoma muuttaa muotoaan lähes vuosittain.

Keväällä 2014 valitulla kunnostusalueella tehtiin erilaisia uomamittauksia, joiden perusteella lähdettiin rakentamaan yksityiskohtaisempaa kunnostussuunnitelmaa joen virtavesiluonnon monipuolistamiseksi sekä tiettyjen kohtien suojelemiseksi äärevöityneen sadannan ja virtaamavaihtelujen aiheuttamaa eroosiota vastaan.

Vuoden 2015 syksyllä paikalle tuotiin pitkälle toistasataa kuutiota erikokoista kiviainesta. Isoimmat olivat yli metrinkin halkaisijaltaan olevia pulterikiviä, pienimmät puolestaan 16-32 mm puolipyöreitä kiviä, jota käytetään kutusorana taimenelle. Samana syksynä aloitettiin myös kaivinkonetyöt, sekä järjestettiin 10. lokakuuta ensimmäinen talkookunnostus. Valitun kunnostusalueen ylimmät 100 metriä kunnostettiin kiveämällä, sorastamalla sekä leventämällä uomaa ja lisäämällä sen syvyysvaihtelua.

Talven aikana syksyllä kunnostetulle alueelle istutettiin taimenen mätiä ns. mätirasioiden avulla, tavoitteena kotiuttaa taimen takaisin Virojokeen. Kevättalven hankien vielä kantaessa syksyllä paikalle tuodut kivet siirrettiin telakoneen avulla uoman varrelle. Kiviä varten oli valittu joen penkalta muutamia paikkoja, joista ne olisi kesän korvalla helpompi siirtää uomaan käsivoimin.

Keväällä kaivinkone oli vielä apuna tulvasuojelutoimenpiteiden loppuunsaattamisessa, jonka jälkeen päästiin loppuosakin uomasta kunnostamaan käsityönä. Kohteessa järjestettiin toukokuun alussa kolme eri käsikunnostustapahtumaa, joista kaksi ensimmäistä toimivat osana Salpauksen ympäristö- ja luontoalan opiskelijoiden opintoja. Kolmas, ns. talkookunnostuspäivä pidettiin lauantaina 12. toukokuuta.

Päijät-Hämeen Kalatalouskeskus oli saanut käsikunnostuksiin avukseen Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistyksen aktiivit Juha Niemen ja Sampo Vainion, sekä Lahden ympäristöpalvelujen Matti Kotakorven, joiden asiantuntevalla opastuksella opiskelijat ja talkoolaiset saivat aikaan mahtavaa jälkeä.

kirjoittaja: Ilkka Vesikko, Päijät-Hämeen Kalatalouskeskus


maanantai 16. toukokuuta 2016

Tom Jilbert: Ensimmäinen Vesijärvi-blogini

Oikein kiva kirjoittaa ensimmäinen blogini Vesijärvestä!

Aloitin vuoden alussa työni Helsingin Yliopiston Vesijärvi-apulaisprofessorina. Ehkä luit Vili Uuskallion maaliskuussa Etelä Suomen Sanomissa julkaistun jutun minun nimityksestä (alla luminen kuva artikkelista, tuntuu olevan jo jokin aika sitten!). Olen kaksi vuotta Suomessa asunut brittiläinen tutkija.

 Kuva: Markus Sommers

Alani on niin sanottu ”biogeokemia”, joka tarkoittaa, että olen kiinnostunut siitä, miten kemialliset alkuaineet kiertävät ympäristössä. Tämä on tärkeä aihe Vesijärven tutkimuksessa, koska järven veden laatu riippuu kovasti sen kemiasta.

Työni neljä ensimmäistä kuukautta ovat olleet kiireistä, mutta jännittävää aikaa. Pidin esityksiä Niemen kampuksella ja Lammin biologisella asemalla ja keskustelin tutkimussuunnitelmista muiden Vesijärvi-tutkijoiden kanssa Vesijärvisäätiön toimistossa. Lisäksi järjestin istuntoa EGU-kongressissa Wienissä (toinen kuva). Kansainväliset toiminnat ovat tärkeä osa tehtävästäni.   




Olen erikoistunut sedimenttitutkimukseen, eli mutatutkimukseen. Jotkut ihmiset pitävät mutaa likaisena ja ei-kiinnostavana. Olen samaa mieltä ensimmäisestä, mutta en toisesta! Olen tutkinut sedimentin kemiaa monessa ympäristössä, muun muassa Itämerellä Suomen tutkimuslaiva Arandalta käsin (kolmas kuva).


Sedimentti esittää erittäin tärkeää roolia biogeokemiallisissa kierroissa, sekä Vesijärvessä että muissa järvissä ja meressä. Kun sedimenttiä kertyy järven pohjalle, kaikenlaiset luonnolliset kemialliset reaktiot sattuvat mudassa. Nämä reaktiot vaikuttavat sitten järven kemialliseen tilaan, koska kemialliset aineet voivat virrata sekä sedimenttiin että sedimentistä pois.

Yksi tärkeimmistä aineista järven vedessä on fosfori, jonka pitoisuus vaikuttaa koko ravintoverkkoon. Sen vuoksi yksi ensisijaisimmista tutkimustavoitteistani on ymmärtää Vesijärven fosforikiertoa, ja erityisesti sedimenttien vaikutusta siihen. Tehdäkseni sen, järjestän yhteistöitä vakiintuneiden Vesijärvi-tutkimusryhmien kanssa, muun muassa Lahden kaupungin ympäristöpalveluista ja Turun yliopistosta.

Toukokuun lopussa tulemme ottamaan ensimmäiset sedimenttinäytteet Vesijärvestä. Kenttätyötiimissämme on minun lisäksi Sami Jokinen (jatko-opiskelija, Turun yliopisto) ja Anni Jylhä-Vuorio (opiskelija-avustaja, Helsingin yliopisto). Tässä he ovat!






maanantai 25. huhtikuuta 2016

Mistä johtuvat Vesijärven syksyiset piileväkukinnat?


Piilevät ovat parina viime syksynä esiintyneet Vesijärvessä poikkeuksellisen runsaina. Valtalajina on ollut Aulacoseira islandica-niminen levä, jonka rihmamaiset yhdyskunnat ovat suorastaan kutoutuneet seisovien pyydysten havaksiin, ja esimerkiksi nuotanveto on estynyt, kun pyydys on täyttynyt levämassalla ja noussut pintaan. Kalastus on aiemminkin vaikeutunut syksyisten piilevämaksimien aikana, mutta ensimmäisen kerran Vesijärven kunnostushistoriassa koeverkko- ja hoitokalastukset ovat pahimpien leväesiintymien aikana kautta koko järven estyneet.

Piilevät ovat riippuvaisia silikaatista, joka on niiden solunseinän keskeinen rakenneaine. Silikaattia on paljon pohjalietteessä ja huokosvedessä, ja sitä vapautuu yläpuoliseen vesimassaan täyskiertojen ja pohjavirtausten aikana. Fosforin vapautuminen saattaa myös olla yhteydessä silikaatin kiertoon ja siten voimistaa piileväkukintoja.

Aulacoseira islandica-piilevän ekologiaa tunnetaan aika vähän. Eräät tutkimukset viittaavat siihen, että tällä lajilla saattaa olla samantyyppisiä kilpailukykyä edistäviä keijunta- ja ravinnonottomekanismeja kuin rihmamaisilla sinilevillä. Tämä tarkoittaa, että se kykenisi säätelemään pysymistään vesipatsaassa vajoamatta pohjalle ja että se pystyisi käyttämään myös orgaanisia liuenneita aineita hiilen ja muiden ravinteiden lähteinä. Se vaatii vähemmän ravinteita ja menettää kilpailukykyään rehevissä ympäristöissä. Sen lämpötila-alue on kapeampi kuin sinilevillä, mutta se voi säädellä aineenvaihduntansa tasoa, jolloin se säilyy hengissä myös erittäin alhaisissa lämpötiloissa, vaikka optimi onkin noin 6 °C. Piileväkukinta kuitenkin heikkenee veden kylmetessä ja yleensä loppuu jääkannen tultua.

Kokemukseni mukaan Vesijärven syksyiset piileväesiintymät ovat runsaimmillaan silloin, kun vallitsevat tuulet ovat voimakkaita ja pitkään samansuuntaisia, vesi on matalalla, orgaanista ainetta on sateiden tai tuulien johdosta liikkeellä tai jokin muutos järven tilassa on tapahtumassa. Positiivisesti ajatteleva voisi nähdä järven tilan olevan muutoksessa parempaan suuntaan. Ilmastonmuutos on kuitenkin pelottava vastavoima, ja sitä kautta ehkä osaltaan selittyvätkin viimesyksyiset levähuiput. Sääolot muuttuvat ääreviin suuntiin. Syksyt voivat olla poikkeuksellisen vähäsateisia. Vallitseva säätyyppi on Pohjois-Atlantilla ja Britteinsaarille sijaitsevien matalapaineiden aiheuttama lounaistuuli, joka syksyisin on usein voimakasta ja jatkuvaa. Se ajaa pintavettä altaiden pohjoisosiin ja vastavirtauksena syntyvät pohjavirrat saattavat olla niin voimakkaita, että jopa pyydykset liikkuvat niiden mukana, pohjasta irtoaa orgaanista ainetta ja piilevät keijuvat virtailevassa vesimassassa tavallista pidempään. Pohjavirtauksiin vaikuttaa myös seisovaksi aalloksi kutsuttu seiche-ilmiö, joka lisää virtausten voimakkuutta ja on riippuvainen vedenkorkeudesta ja sen eroista.

Vesijärven Kajaanselkää vaivasivat 1970-luvun jälkipuoliskolla erittäin runsaat Aulacoseira islandican massaesiintymät, jotka monena vuonna peräkkäin estivät verkkokalastuksen täysin. Sen jälkeen ilmiö on aika ajoin toistunut, mutta ei niin voimakkaana kuin nyt. Voi olla, että edellä mainittujen tekijöiden lisäksi siihen liittyy samantyyppistä periodisuutta kuin joidenkin vesikasvien runsausvaihteluihin.

Syksyinen piilevähuippu on tavattu Vesijärvellä usein, ja sen voimakkuus on vaihdellut eri alueilla ja eri vuosina. Voidaanko sen esiintymistä ennustaa ja onko sille mitään tehtävissä? Joka tapauksessa ilmiö on kiinnostava ja mielelläni näkisin, että sen ympärille kehittyisi tutkimusta ja keskustelua, jolloin ymmärrys ongelmaan ja ehkä sen helpottamiseenkin voisi syntyä.



teksti: Juha Keto
kuva: Tuomo Manninen

perjantai 22. huhtikuuta 2016

10 kysymystä kosteikoista

Hiidenveden kunnostus -hankkeessa perustetaan vuosittain kosteikkoja ja laskeutusaltaita Hiidenveden valuma-alueelle. Kosteikkojen tavoitteena on suodattaa vedestä kiintoainesta sekä siihen sitoutuneita ravinteita, ja näin ehkäistä Hiidenveden ja muiden valuma-alueen vesistöjen rehevöitymistä. Hiidenveden kunnostus -hanke vastasi kymmeneen yleiseen kysymykseen kosteikon toiminnasta ja perustamisprosessista.


1. Mikä on kosteikko?

Kosteikko on maaston painanteessa tai notkossa, usein ojan, puron tai muun vesistön rantavyöhykkeessä oleva, vesikasvillisuuden ja avovesialueiden mosaiikista muodostuva allas. Kosteikko pysyy veden peittämänä myös kuivan kauden aikana. Kosteikko voi olla luontainen (mm. rantaruohikot, suot) tai rakennettu (vesiensuojelukosteikko, monivaikutteinen kosteikko, riistakosteikko).


2. Miten kosteikot puhdistavat vettä?

Kosteikko kerää vedet omalta valuma-alueeltaan. Se toimii vedenpuhdistamon tavoin suodattamalla rehevöitymistä aiheuttavaa kiintoainesta ja siihen sitoutuneita ravinteita. Kosteikkoaltaassa veden virtaus hidastuu, jolloin veden sameaksi tekevä kiintoaines ja siihen sitoutuneet ravinteet laskeutuvat kosteikon pohjalle ja sedimentoituvat. Mitä pidempi on veden viipymä kosteikossa, sitä tehokkaampi on kosteikon puhdistustulos. Kosteikon vedenviipymä on sitä pidempi, mitä suurempi kosteikko on suhteessa valuma-alueensa kokoon.

Vesikasvillisuus tehostaa kosteikon toimintaa monella tapaa. Fosforin sitoutuminen kosteikon sedimenttiin vaatii hapelliset olosuhteet, joiden ylläpitämistä kasvien juuret edistävät. Vesikasvillisuus edistää kiintoaineksen ja siihen sitoutuneiden ravinteiden sedimentoitumista kahdella tapaa. Se hidastaa virtausta mekaanisesti varsien ja lehtien avulla, mikä edistää kiintoaineksen vajoamista pohjalle. Kasvillisuus myös kasaa hienointa kiintoainesta, kuten savipartikkeleita, isommiksi hipuiksi, jotka painavampina laskeutuvat kosteikon pohjalle. Kasvit sitovat liukoisia ravinteita käyttämällä niitä kasvuun. Kasvillisuus levittäytyy parhaiten noin 30 cm syville alueille, joten kosteikkoa ei kannata suunnitella alku- ja loppusyvänteitä lukuun ottamatta liian syväksi.


3. Mitä muita hyötyjä kosteikot tuottavat?

Kosteikot tuottavat monia muitakin hyötyjä rehevöitymisen ehkäisyn lisäksi. Kosteikot ovat mitä monimuotoisimpia elinympäristöjä, jotka tarjoavat suojaa, ravintoa ja lisääntymispaikkoja hyönteisille, kaloille ja riistaeläimille. Monet uhanalaiset lajit viihtyvät kosteikoissa. Luonnon monimuotoisuus ja lajirikkaus ovatkin yksi oleellinen syys perustaa kosteikkoja. Kosteikot vaikuttavat myönteisesti myös maisemaan ja voivat omalta osaltaan nostaa maan arvoa. Maanviljelijät hyötyvät kosteikoista, sillä ne helpottavat peltomaiden tulvia ja toimivat varavedenlähteinä.


4. Minne kosteikko kannattaa perustaa?

Paras paikka kosteikon sijainnille on luontaisesti vettyvä painanne ja erityisesti aiemmin kuivatettu kosteikko. Usein tällaiset alueet ovat joutomaata. Hiidenveden kunnostus -hankkeessa on laadittu koko valuma-alueen kattava kosteikkojen yleissuunnitelma, johon on merkitty potentiaalisimmat kosteikkojen perustamispaikat.

Kosteikon perustamista rajaavia tekijöitä ovat esimerkiksi tiet, salaojat, kaivot ja peltojen kuivatusjärjestelmät, jotka voivat estä kosteikon perustamistyöt riittävässä laajuudessa. Kosteikkosuunnitelman laatiminen alkaakin mahdollisten perustamista estävien tekijöiden kartoituksella.
Kosteikolle voi hakea hoitotukea seuraavien ehtojen täyttyessä:
  • kosteikon rakentaminen riittävän suureksi; vähintään 0,5 % valuma-alueen pinta-alasta 
  •  kosteikkoon valuvat vedet ovat tarpeeksi kuormittuneita; ainakin 10 % valuma-alueesta tulisi olla peltomaata

Kustannustehokkaimpia paikkoja kosteikkojen perustamiselle ovat voimakkaan ravinnekuormituksen alueet.


5. Mitä lupia tarvitaan kosteikon perustamiseen?

Kosteikon perustamiseen tarvitaan kaikkien maanomistajien suostumus. Kosteikkosuunnitelma tulisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hyväksyttää kunnan tai ELY-keskuksen viranomaisilla ja varmistaa mahdollisten lupien tarve. Vesilaki rajoittaa kosteikon perustamista vesistöön tai luonnontilaiseen uomaan, ja suojelualueilla kosteikon perustamista säätelee luonnonsuojelulaki. Ilmoitus vesirakennustyöstä kannattaa tehdä kunnalle ja alueelliselle ympäristöviranomaisille pienissäkin vesistökunnostuksissa. Myös naapureiden ja muiden kosteikon vaikutusalueella sijaitsevien kanssa on hyvä keskustella kosteikon perustamisesta.


6. Mistä hakea rahoitusta kosteikon perustamiseen?

Maanomistajat, rekisteröidyt yhdistykset ja vesioikeudelliset yhdistykset voivat hakea ei-tuotannollista investointitukea kosteikon perustamiseen ELY-keskukselta. Tukisummat ovat enintään 11 669 euroa hehtaarilta ja pienemmille (0,3-0,5 ha) kohteille enintään 3225 euroa kokonaiskorvauksena. Haku järjestetään kerran vuodessa, ja hakuaika päättyy kesän alussa. Lisätietoja löytyy Maaseutuviraston sivuilta (http://www.mavi.fi/fi/tuet-ja-palvelut/viljelija/ei-tuotannolliset-investoinnit/Sivut/default.aspx).  

Hiidenveden kunnostus -hankkeessa perustetaan kosteikkoja Hiidenveden valuma-alueelle. Hanke vastaa kosteikon suunnittelusta, urakoitsijoiden kilpailutuksesta, luvista ja rakennuskuluista. Maanomistajat voivat mahdollisuuksien mukaan osallistua muihin työvaiheisiin, esimerkiksi läjitykseen ja maanajoon.


7. Minkälainen kalusto tarvitaan kosteikon rakennustöihin?

Pienikokoisen kosteikon rakennustöihin riittää perinteinen kaivinkone. Jos taas ollaan perustamassa suurempaa kohdetta, tai kohde sijaitsee erityisen vettyneellä maalla, voi tulla tarve pitkäpuomiselle kaivinkoneelle tai ponttooneilla kelluvalle kaivurille. Urakoitsijalla olisi hyvä olla mittaamiseen ja korkeuserojen selvittämiseen tarkoitettuja välineitä kuten laser- tai vaaituslaitteita.

Kosteikon voi rakentaa patoamalla tai kaivamalla. Mitä enemmän rakentamiseen sisältyy kaivutyötä, sen hintavammaksi kosteikko tulee. Kaivumassoilla voidaan korottaa tulvista kärsiviä peltoalueita. Läjityspaikan olisi hyvä sijaita kosteikon lähellä kuljetuskustannusten minimoimiseksi.


8. Miten kosteikon vaikuttavuutta voi seurata?

Kosteikon toimivuuden seuraaminen perustuu vedenlaatumittauksiin altaaseen saapuvasta ja altaasta lähtevästä vedestä. Tarkkaa tietoa saadaan, kun mittauksia otetaan useamman kerran päivässä vuoden ympäri. Tällöin voidaan selvittää kosteikon toimivuus kevät- ja syystulvien aikaan, sillä ne ovat merkittävimpiä aikoja vesistökuormituksen kannalta. Tarkka vaikuttavuusseuranta vaatiikin hintavaa kalustoa ja mittausdatan analysointiosaamista.
Myös maanomistajat voivat seurata kosteikkojensa vaikuttavuutta, esimerkiksi:

  • Tarkkailemalla tulevan veden ja lähtevän veden väriä; jos lähtevä vesi on kirkkaampaa, kosteikko toimii hyvin!
  • Mittaamalla kosteikon syvyyttä vuosittain samasta kohtaa; jos kosteikko mataloituu, kiintoainesta on laskeutunut kosteikon pohjaan, kuten on tavoiteltukin. Sedimenttiä kertyy useimmiten joitakin senttimetrejä vuodessa.
  • Tarkkailemalla kasvillisuutta ja siinä tapahtuvia muutoksia esimerkiksi valokuvaamalla kosteikko vuosittain heinäkuussa; kasvillisuus tehostaa monilla tavoin kosteikon toimintaa

9. Miten kosteikkoa tulee hoitaa?

Kasvillisuuden niitto loppukesästä voi olla myönteistä tehon kannalta. Pienemmissä kosteikkokohteissa niiton voi tehdä rannalta käsin tai altaassa kahlaamalla. Suuremmissa kohteissa niittokoneella saavutetaan tehokkain lopputulos. Niitto toimii erityisen hyvin ilmaversoisiin vesikasveihin, kuten järviruokoon, isosorsimoon ja järvikaislaan. Ruovikkoa kannattaa niittää jään päältä talvella, jos kasvillisuus on runsasta. Tällaisesta niitosta on hyötyä, kun orgaanisen massan määrä kosteikossa vähenee.

Niittojäte tulee aina kerätä pois kosteikosta, sitä voi hyödyntää mm. maanparannusaineena. Kosteikkokasvillisuutta ei tule poistaa juurineen, koska juuriston hapettama sedimentti sitoo tehokkaammin ravinteita.

Vuosien saatossa kosteikkoon saattaa kertyä kiintoainesta niin paljon, että allas alkaa täyttyä. Silloin kosteikko lakkaa olemasta tehokas kiintoaineen ja ravinteiden pidättäjä, kun vesi virtaa sen läpi uomassaan. Kiintoaineksen tyhjentäminen etenkin laskeutussyvänteestä kaivurilla tai imuruoppauksella on kustannustehokas tapa huoltaa kosteikkoa. Kun kosteikon tilavuus suhteessa valuma-alueeseen on suuri, voi kosteikon täyttymiseen kulua vuosikymmeniä, ja siten tyhjennystarve on pieni.


10. Minkälaisia kosteikkoja on perustettu Hiidenveden kunnostus -hankkeessa?

Hiidenveden kunnostus -hankkeissa on perustettu noin 100 kosteikkoa ja laskeutusallasta 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Kosteikoilla tarkoitetaan laajempia kohteita, joista löytyy monimuotoista kasvillisuutta ja virtausolosuhteita, ja veden viipymä on merkittävä. Laskeutusaltaat ovat taas pienempiä ja yksinkertaisempia kohteita, altaita ja allasketjuja, joilla pyritään ensisijaisesti laskeuttamaan kiintoaineista sedimentiksi. Kohteita on perustettu kaikkiin valuma-alueen kuntiin. Hankkeessa on tehty kartoitustyötä, joissa on seurattu kosteikkojen ominaisuuksia, ja avustettu maanomistajia täyttyneiden kosteikkojen tyhjennyksessä.

Lisätietoja: www.hiidenvesi.fi

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Enonselällä poikkeuksellisen paljon kuoretta



Enonselän ulappa-alueen kalat saatiin lopultakin laskettua. Vaikka kaikuluotausaineiston kerääminen on nopeata ja onnistuu parhaimmillaan yhdessä päivässä, on aineiston käsittely usein työlästä. Kaikuluotaustiedostot pitää käydä tarkasti läpi ja tarvittaessa korjata kaikuluotaimen tulkintaa järven pohjan sijainnista sekä poistaa monet muut virhelähteet. Lisäksi pitää määrittää kaikkien vesikerrosten kalalajijakauma ja kalojen kokojakauma koekalastuksen perusteella. Saalisnäytteiden käsittelykin ottaa aikansa. Koetroolauksen perusteella Enonselän ulapan kalasto oli todella voimakkaasti kuorevaltainen: elokuussa 2015 niiden osuus oli peräti yli 99 % kaikista kaloista.

Kaikuluotausten perusteella Enonselän ulapalla oli viime elokuun 21. päivänä noin 167 miljoonaa kuoretta. Tässä tarkastelussa ulappa oli määritelty alueeksi, jolla veden syvyys oli yli 6 metriä ja oletettu, ettei tätä matalammilla alueilla ollut tutkimuspäivänä lainkaan kuoreita. Koska myöskään pohjan lähellä olleet kuoreet eivät tulleet mukaan kaikuluotauslaskentaan, todellisuudessa kuoreita oli vieläkin enemmän.

Elokuun 2015 kuoremäärä oli selvästi suurin, mitä 1990-luvulla alkaneen seurannan aikana on havaittu ja noin viisinkertainen keskimääräiseen verrattuna. Kuoreen runsauden lisäksi kannan ikäjakauma herätti ihmetystä: 98 % kannasta oli samana vuonna syntyneitä poikasia. Nämä niin kutsutut yksikesäiset kuoreet olivat elokuun lopussa 4-7 cm pituisia ja painoivat keskimäärin 0,7 grammaa.

Kuorekantaa seurataan, koska se on tärkeä tekijä Enonselän ravintoketjussa. Se on tärkeä petokalojen, etenkin kuhan ja ahvenen saaliskala. Eläinplanktonin syöjänä se voi myös vaikuttaa ravintoketjussa alaspäin aina kasviplanktoniin asti. Kuore on viileän veden laji ja sen kanta yleensä taantuu lämpiminä kesinä tai jos esimerkiksi kesäaikainen viileä alusvesi katoaa sekoitushapetuksen seurauksena. Sekoitushapetusta aloitettaessa vuonna 2010 ajateltiin, että kuorekanta tulee taantumaan. Vaikka näin kävikin lämpimän kesän 2010 seurauksena, on sen jälkeinen kehitys ollut yllättävää. Kuorekanta on toipunut ja jopa moninkertaistunut. Kannan vinoutunut ikärakenne ja suuret runsaudenvaihtelut viittaavat kuitenkin siihen, että kanta ei ole tasapainossa. Hyvin suuretkin muutokset ovat lähivuosina mahdollisia. Vielä onkin aivan liian aikaista sanoa, minkälaiseksi Enonselän kuorekanta kehittyy pitkällä aikavälillä.

Varmaa kuitenkin on, että loppukesällä 2015 ulapan petokalojen, kuhan ja ahvenen ravintotilanne oli poikkeuksellisen hyvä. Etenkin pienillä kuoreilla herkutelleet keskikokoiset ahvenet kasvoivat varmasti paljon keskimääräistä paremmin. Tämä saattaa näkyä vapaa-ajankalastajien saalisahventen koon kasvuna ja myös ahventen runsastumisena ulapalla tulevana kesänä. Vai pääsivätkö Enonselän pilkkikalastajat jo nauttimaan hyvistä ahvensaaliista menneenä talvena?



Tommi Malinen, tutkija, Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos/akvaattiset tieteet
kuva: Mika Vinni

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Hyödynnetään Vesijärven kunnostamisessa petokalojen ilmainen ekosysteemipalvelu!

Kesäöinä kuha nappaa uistimeen. Vesijärvellä on järkevää käyttää suositusalamittaa 50 cm, jolloin parissakin kuhassa on jo reilusti syötävää.

Vesijärven rehevyys näkyy myös kalaston runsautena järvessä. Verkkokoekalastuksen perusteella määritetty kalaston ekologinen tila on vain tyydyttävä. Arvokalojen runsaus on kalastajan kannalta hyvä asia, mutta myös esimerkiksi kuorekanta on runsas, mikä voi lisätä mm. sinileväkukintoja. Kuore ja särkikalat ovat tehokkaita lisääntymään ja niitä harventamaan tarvittaisiin vielä nykyistä enemmän petokaloja. Petokalakantojen vahvistamisessa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia ja se on luontaisesti lisääntyvien kalalajien osalta ilmainen vesistökunnostusmenetelmä. Jokainen kalastaja voi omilla valinnoillaan vaikuttaa petokalakantojen runsauteen.

Hoitokalastuksella saadaan estettyä särkikalojen runsastuminen, mutta hoitokalastus on kallista ja sen tehostaminen nykytasosta on teknisesti hyvin vaikeaa. Iso osa hoitokalastussaaliista on vaikeasti hyödynnettävää, vaikka esimerkiksi viileän veden aikaan pyydetyille kookkaille särjille on hyvin kysyntää. Särkikalojen keskikoko pienenee tehokkaan hoitokalastuksen myötä, mikä puolestaan parantaa petokalojen mahdollisuuksia saalistaa särkikaloja.

Petokalat putsaavat Vesijärveä
Kotitarve- ja vapaa-ajankalastajat pyytävät tehokkaasti petokaloja Vesijärvellä. Yleisimmät saaliskalat petokaloista ovat kuha, ahven (yli 15 cm ahven on petokala) ja hauki. Kuhaa kalastetaan eniten 50-55 mm verkoilla sekä uistimella. Ahventa pyydetään samoilla verkoilla, sekä vapavälinein. Kuhan alamitta on Vesijärvellä 42 cm, mikä vastaa sitä kokoa, jossa kuha alkaa tarttumaan 50 mm verkkoihin. Nykyinen pyyntikoko tarkoittaa sitä, että kuhat pyydetään Vesijärvellä keskimäärin viidennen kasvukautensa kuluessa.

Petokalakannat tarjoavat ilmaisen ekosysteemipalvelun syömällä mm. kuoretta ja pientä ahventa ja muuttamalla sitä helposti jalostettavaan muotoon esimerkiksi maukkaaksi kuha- tai ahvenfileeksi. Tämän palvelun maksimaaliseksi hyödyntämiseksi täytyy vain mitoittaa kalastus järkeväksi ja korjata satoa sopivassa suhteessa, mikä mahdollistaa petokalojen suuren ravinnonkulutuksen. Järkevästi mitoitettu petokalojen kalastus ei heikennä järven tilaa ja arvokalasaaliinkin mukana järvestä poistuu ravinteita.

Siirry kuhalla 50 sentin alamittaan
Muun muassa kuhan ravinnonkulutuksessa voidaan käyttää nyrkkisääntöä, jonka mukaan kuhan täytyy syödä karkeasti 4 kg pikkukalaa kasvaakseen yhden kilon. Petokalakannan ravinnonkulutus voisi siis kasvaa merkittävästi, mikäli petokalat pyydettäisiin hieman nykyistä suurempina (ja vanhempina). Tutkijoiden suositus kuhan osalta on, että kuhat pyydettäisiin 60 mm verkoilla ja 50 cm alamitalla, jolloin ne olisivat kuudennella tai seitsemännellä kasvukaudellaan. Vesijärvellä on jo mm. kaupungin vesialueella siirrytty 60 mm verkkoihin ja kokemukset ovat olleet hyviä.

Kalastajan näkökulmasta paras asia pyyntikoon kasvattamisessa olisi se, että kilomääräinen kuhasaalis kasvaa merkittävästi. Yli 40 cm pituisten kuhien luontainen kuolevuus on vähäistä ja erittäin todennäköisesti kappalemääräinen kuhasaalis ei juurikaan laske, vaikka saaliskalojen keskikokoa kasvatetaan. Jos kuhan pyyntikoko kasvaa esimerkiksi puoli kiloa, niin jokainen kuha syö elämänsä aikana noin kaksi kiloa enemmän pientä saaliskalaa ennen pyydetyksi tulemista. 

Pyyntikoon kasvattaminen tarkoittaisi myös sitä, että järvessä olisi jatkuvasti kokonainen vuosiluokka enemmän kuhaa kuin nyt. Yhden kuhavuosiluokan lisäys olisi huomattava lisä kuhakannan ravinnonkulutukselle. Kuha on hyvä esimerkki kalastuksensäätelyn merkityksestä, koska sitä kalastetaan paljon. Samat periaatteet pätevät myös yleisemmälle ahvenellekin. Ahvenen osalta alamittojen käyttöönotto ei välttämättä ole mielekästä, mutta pyyntikoko kasvaa jos kalastustehoa lasketaan. Kalastustehoa on helpoin karsia suurista saaliista, joten hyvä periaate on ottaa saalista vain sen verran kuin omaan käyttöön kerralla tarvitsee.

Vastuullisen kalastuksen ohjeet
Nyt avovesikauden koittaessa kannustankin jokaista vapaa-ajankalastajaa noudattamaan vastuullisen kalastuksen periaatteita Vesijärven hyvän tilan saavuttamiseksi:

·       Ota vain sen verran petokalaa (esim. ahven, made, kuha ja hauki) kuin kerralla tarvitset omaan käyttöön. Lopeta kalastus kun tarvittava saalis on saatu, tai vapauta osa saaliista. Opettele vapauttamaan kalat oikeaoppisesti. Pyydyskalastuksessa saaliin määrää voi säädellä vähentämällä pyydysten määrää tai pyyntiaikaa.
·       Ahven: Kalasta kohtuudella, muista että ahven on yksi tärkeimmistä petokaloista. Harvempiin verkkoihin siirtyminen kasvattaa ahventen keskikokoa ja ahvenkantaa.
·       Kuha: Käytä suositusalamittaa 50 cm ja kuhaverkoissa solmuväliä 60 mm.
·       Vapauta suuret kuhat (yli 65 cm) ja suuret hauet (yli 5 kg), koska ne ovat tehokkaita lisääntyjiä ja ne pystyvät syömään suuria särkikaloja, joilla on vähän luontaisia vihollisia.
·       Järvilohi ja -taimen: Lohikaloilla on suuri kasvupotentiaali, ja saaliskaloiksi kannattaa ottaa vain yli 60 cm pituisia rasvaeväleikkauksella merkittyjä kaloja. Istutetut lohikalat syövät tehokkaasti kuoretta ja kalastajilta saatavat lupatulot mahdollistavat lohikalojen istuttamisen. Ehjällä rasvaevällä varustetut luonnonvaraiset kalat ovat rauhoitettuja, eikä niitä saa ottaa saaliiksi.


teksti: Matti Kotakorpi, vesiensuojelusuunnittelija, Lahden ympäristöpalvelut